Maistossa Lervig Supersonic DDH DIPA ja Original Sin Imperial Stout

Näin kesälomalla kun ollaan niin otetaanpa pienet Lervigit (lausutaan ”Lärvi’iit"). Stavangerilaispanimo on noussut Norjan panimoeliittiin paikoilleen junnaamaan jääneen Nognen ohi ja nyt sattui Porista löytymään uintireissun jälkeen kaksi hieman kovempaa panosta. Ennen grillausta nautitaan Supersonic Double Dry-Hopped DIPA ja jälkiruuaksi sitten Original Sin Imperial Double Chocolate Stout.

Supersonic Double Dry-Hopped DIPA

8,5% | Vesi, ohramallas, kaura, vehnämallas, humala, hiiva

Tuplatuplaa nyt sitten norjalaiseen tapaan. Humalina tölkin mukaan Citra, Enigma, Amarillo ja Simcoe. Hyvältä kuulostaa speksit. Jos oikein tölkin pohjaa tulkitsen niin tölkitetty 18.4.2023 ja päiväys 9kk päässä 18.1.2024. Noin 3kk ikää siis, se on varsin ok. 

Lasiin kaatuu samean mehumaista kellertävän kultaista olutta. Tuoksu iskee heti kaatamisen jälkeen intensiivisen sitrusherukkavyöryn nauttijain eteen, mutta rauhoittuu sitten kypsemmän trooppishedelmäiseksi hetken asetuttuaan. Raikas sitruksinen terä kuitenkin pysyy mukana. Sen mitä humalien takaa mallaspohjasta erottaa niin se on tyypillisen pehmeän kaurainen ja vehnäinen. Fruitit kuitenkin framilla. Suutuntuma on neipamaisen pehmeä ja täyteläinen sekä vähäkatkeroinen, todella siis miltei olematon katkero. Täyttä mehua, vaikka ei NE-etuliitettä muutenkin jo pitkässä nimessä tai tyylikuvailussa olekaan. Ei haittaa, on nimittäin erittäin maukasta. Mehuinen hedelmäisyys on niin suorastaan tirisevän runsasta ja makeus pysyy hyvin aisoissa. Sitruksinen ja hieman jopa mäntymäinen loppuveto toimii erityisen hyvin. Vahvuus on täysin piilossa maun puolesta, mutta poskipäihin lämpö nousee, kuten olettaa sopiikin. Maistuu mehulta, mutta ei kuitenkaan aivan mehua ole. Aivan viimeisen päälle hyvää eli suorastaan siis erinomaista olutta omassa tyylissään. Ei ole karkeuksia, ei hop burnia, ei mitään häiritsevää, pelkkää nautintoa. 

Original Sin Imperial Double Chocolate Stout

13,5% | Vesi, ohramallas, kaakaopapu, kaura, vanilja, humala

Norjalaispanimon pikkumusta on Räsäs-asteikolla miltei kolminkertaisen syntinen, onhan oluen vahvuus laskennallisesti jopa 2,9 kertainen alkuperäiseen 4,7% rajaan nähden. Nykyisellä 5,5% asteikollakin syntisyys nousee vaivattomasti yli kahden. Onko olut kenties syntisen hyvääkin, se selviää kohta.

 

Mustaa, vaiko sittenkin syvän tummanruskeaa olutta. Tölkki sihahtaa ja olut vaahtoaa aluksi, mutta vaahto myös nopeasti kohisten katoaa. Se on tyypillistä näissä vahvuuksissa. Tuoksu on täyttä konvehtirasiaa. Siis suklaata, suklaata ja suklaata hieman erillä tapaa sekä vaniljaa. Pastry tason meininki. Mausteet eivät jää epäselviksi. Paahteisen maltaisia ja maltaisiakin vivahteita kuitenkin taustalta nousee, mutta tuoksu hieman överi omaan ihanteeseeni nähden. Sama homma maussa, joka on aluksi kuin mutakakkumaisen tai suuta tahmaavan dumlemaisen suklainen - ja minä en muuten tykkää dumlesta. Katkero ja vahvuus vievät kokonaisuutta kuitenkin kauemmas jälkiruokaisuudesta. Muhkeita paahteisen maltaisia sävyjä, hienoista espressomaisuutta, tummapaahtoista kermakahvia ja konvehtia. Jouluinen konvehtirasia ja/tai liköörikarkit. Tässä ne on. Todella tuhdin täyteläinen ja suklainen olut, vaikka varmasti joku tämänkin stoutin runkoa netin reittaussaiteilla liian ohueksi väittää. En kyllä viitsi mennä katsomaan. Turhankin makean leivosmainen siis omaan makuuni, mutta kyllä tätä yhden nauttii ilokseen. Otetaan kokemuksena.

 

Näin siis kaksi laatuolutta Lervigiltä, oli mukava maistella.