Kotiolutta: Tanttalan Panimon Belgian Blonde ja Belgian Dark Strong

Turengista tärähtää testiin Tanttalan tutun tekijän tiukat tuotokset.

 

Tanttalan Belgian Blonde

7,2% | Pullotettu 30.3.2024

 

Spekseistä ei muuta tietoa kuin etiketissä kerrotut vahvuus ja ikä, mutta tyyliltään siis belgiblonde. Tunnetuin kaupallinen esimerkki tästä tyylistä lienee Leffe.

 

  

Olut on kauniin kirkkaan kultainen ja vaahdoltaan runsas. Eläväiset hiilihapot aitoon belgityyliin. Raikas tuoksu, jossa on kaikki hyvän belgiblonden standardit, eikä mitään turhaa kikkailua. Raikkaat kuivahedelmät, päärynäisyyttä, uuniomenaa ja mausteisuutta. Hyvä raikkaus maussakin - pidempi kypsytys näyttäytyy hieman jopa normaalia kuivempana suutuntumana. Katkero kutittelee hennosti ja vahvuus lämmittää. Hiukan kuivempi ja mausteisempi blonde, sellaisen pehmeämmän hedelmäisyyden kustannuksella. Makua ja särmää on enemmän kuin Leffessä - saisonmaisempi olut siis - ja sehän sopii mulle! Tuoreena ollut varmaan pyöreämmän hedelmäinen, nyt kuivempi, ei kuitenkaan hapettunut vaan laatu mielestäni erittäin hyvä. Hienoa belgi taas Tanttalalta!

 

Belgian Dark Strong

10,5% | Pullotettu 14.1.2024

 

Seuraavaksi maistoon tämä quadrupeliin vertautuva kaikkein vahvin belgialaistyylisten oluiden suuntaus. Vahvuutta 10,5% ja pullotus 11 kuukautta sitten. 

 

 

Olut on ruskea, valoa vasten kauniisti läpikuultavan rubiininpunainen. Vaahto kestää pitkään. Tuoksussa on limpunkuorta, rusinaa, karamellia, kuivattuja hedelmiä, siirappia sekä taustalla huokuvaa alkoholin voimakkuutta. Aivan pätevä tuoksu tähän tyylilajiin. Maltaisia sekä kandisokerimaisia piirteitä, mikä on hyvä sillä molempia tarvitaan. Hiivasta on tullut ehkä pientä anismaista mausteisuutta ja hentoa lakritsiakin tuoksuun mukaan. Makukin on mainio, mutta kokonaisuus jää hieman erinomaisesta. Vahvuus puskee lopulta kuivahkossa lopetuksessa läpi, kun parhaissa belgeissä taustalta vain huokuu lämpöä. Se onkin ainoa moite, sillä maku on oikeinkin mainio ja tuoksun mukainen - vahvan tumman belgin peruspalikoita - kuivahedelmää, hieman rusinaisuutta, karamellia, limppua. Vahvuus nousee poskipäihin kun lasillinen etenee, eli meininki nousee nauttiessa sitä ei käy kiistäminen. Oikein mainio ja tyylinmukainen olut. Iän myötä myös hyvin asettunut.

Arvioidut oluet saatu tekijältä.

Maistelussa isot jytkyt Alesmith Speedway Stout ja Sierra Nevada Barrel-Aged Narwhal

Illan jo pimetessä maistoon pari isompaa jytkyä. Maistelen vuorotellen lasillinen kerrallaan, en siis rinnakkain. Näistä Speedway Stout on ehkä se legendaarisempi, mutta itse en ole sitä koskaan aikaisemmin maistanut. Narwhalin, juuri tämän tynnyrikypsytetyn version, olen kerran aikaisemmin nauttinut ja silloin tykkäsin todella paljon. Nyt on siis oletettavasti melkoista tykittelyä luvassa.

 

Alesmith Speedway Stout

12% | Sisältää kauramallasta, ohramallasta ja kahvia

Mustaa jykevää nektaria kaatuu lasiin. Vaahto on mokkainen ja pitsikäs. Tuoksussa paahteinen mallas saa hieman karamellimaisia sekä kermaisia syventäviä sävyjä ja tummapaahtoisen kahvin peräti espressomainen aromi tulee siihen selkeänä rinnalle. Onpa aikamoinen tuoksu - tällaiset erinomaiset vaan erottuvat niistä tosi hyvistäkin selkeästi. Maku ei tuoksun jälkeen voi olla enää muuta kuin kultaa. Mustaa kultaa. Suutuntuma on pehmeän kaurainen, täyteläinen ja pehmeän kuohkeat hiilihapot kruunaavat kokonaisuuden. Pelkkää kermaista linnunmaitoa olut ei ole vaan katkeroakin löytyy, kahvista tulee pientä olueen sopivaa kitkeryyttä ja pieni lämmittävyyskin nousee loppuun - kuten näissä vahvuuksissa kuuluukin. Pehmeä yleisilme kuitenkin, mutta ei siis todellakaan mikään läpsyttely vaan kaikkea on isosti. Aivan ansaittu asema klassikkona. En ole juurikaan parempaa imperial stoutia maistanut - ainakaan sellaista ei nyt tule tässä mieleen, ellei sitten tuo Narwhal, johon nyt siirryn seuraavaksi. 

Sierra Nevada Barrel-Aged Narwhal Imperial Stout

11,9% | Sisältää ohramallasta

Suurin ero Speedway Stoutiin on ilman muuta tämän oluen tynnyrikypsytys. Tölkin tekstin mukaan vuosi on vierähtänyt bourbontynnyreissä ja niistähän tyypillisesti irtoaa tammimaisuutta, vaniljaa ja tietysti bourbonmaisuutta. 

Mikäli mahdollista niin tämä on lasissa vieläkin tummempaa kuin verrokkinsa. Vaikea sanoa, kun aurinko ehti jo laskea ja pimeys vyöryy ylle elokuussa jo yllättävänkin nopeasti. Tuoksussa on tammea, bourbonia, tummaa marjaisuutta ja vaniljaa, joiden lomassa sitten makaa imperial stoutin jykevän paahteinen ja lakritsainen mallas. Todella intensiivinen ja voimakas tuoksu tässäkin. Aivan loistavaa. Suutuntuma on tässä hieman tiukemman tuntuinen, ei niin täyteläinen eikä pehmeä - se on tietysti tynnyrikypsytyksestä johtuva juttu. Samalla olut maistuu alkoholimaisemmalta, koska siinä on bourbonin sävyjä mukana. Varsinaista lämpöä ei kuitenkenkaan poskipäille nouse yhtään verrokkia enempää. Maku on niin ikään tummemman paahteinen, lakritsaisempi ja tavallaan voimakkaampi kuin pehmeämmässä Speedwayssa. Kuivempi tuntuma - sekin jälleen tynnyrikypsytyksestä johtuvaa. Todella häikäisevän upea olut tämäkin.

Vaikea ja turhakin näiden keskinäistä paremmuutta on pohtia. Molemmat ovat loistavia ja omilla vahvuuksillaan. Molempia oluita on vielä ainakin toiset lasilliset jäljellä tölkeissä, mutta nyt en tee perinteistä 50-50 sekoitusta vaan nautin molemmista ihan ominaan - nämä todella ansaitsevat sen. 

Kun kuitenkin haluatte tietää että kumpi nyt lopulta on se parempi, niin lähestyn tilannetta seuraavanlaisen kysymyksen keinoin: "Jos saat valita kumman oluen ostat seuraavaksi uudelleen, niin kumpi se olisi?"

Tähän vastaan Speedway Stout. Syyt löytyvät pehmeydestä, sekä kokonaisuuteen täydellisesti integroituvasta maukkaasta kahvimaisuudesta. Narwhal tiukempana toimii pienenä annoksena paremmin, Speedwaytä menisi isompikin tölkki - siinä se hienoinen ero, jonka näiden välille saan.  Aivan viimeisen päälle erinomaisia oluita kumpikin. Sellainen ”vertailu” ettei mitään järkeä. Blogin sloganin tavoin nyt voi todeta että ”maltaan mahtia ja humalan hekumaa”. Tarkoitetaanko tässä sitten humalan aromia vai liikuttunutta olotilaa, sen jätän lukijan arvioitavaksi.

Hekumoidut oluet ostettu Rauman keskustan Alkosta.

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi Imperial Stout 2023

Jyväskyläläiset Jouni Raninen ja Pekka Vesala muodostavat Panimo Duunin, joka lienee eniten kotioluttaan arvioitavakseni lähettänyt kotipanimo. Tästä Sysi imperial stoutistakin tämä maaliskuussa 2023 pullotettu erä on jo kolmas versio, jota ilokseni maistamaan pääsen. Mausteena kaakaonibsejä ja vaniljaa. ”Perus imperial stout” kuuluu panimon ytimekäs kuvaus.

Aiemmat maistelut:

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi Imperial Stout (22.3.2019)

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi (6.7.2020)

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi 2019 (23.6.2022) 

 

Miltei sysimusta ja vaahdoltaan maltillinen olut kaatuu lasiin. Intensiivinen ja kunnollinen imperial stoutin tuoksu. Mokkapalaleivoksisen suklainen ja hieman lakritsainen sekä humalainenkin tuoksu. Todella houkutteleva aromi. Suutuntuma ja maku ovat niin ikään kohdillaan. Suoranaiset juhlat alkavat suussa kun tämä laskeutuu kielelle. Maussa paahteisuus ja sitä kautta hieman kahvimainenkin maku on tuoksua voimakkaammin esillä. Samat suklaiset ja lakritsaiset peruspalikat kuitenkin päällimmäisinä ja kunnollinen runsas katkeruus vielä loppuun. Todella hyvää, niin kuin kunnon imppi nyt yleensäkin on! Mausteena käytetyt kaakaonibsit ja vanilja löytyvät niin tuoksusta kuin maustakin vaivattomasti, mutta istuvat täydellisesti kokonaisuuteen. Annostelua voi siis pitää nappisuorituksena. Todella siis ”perus imperial stout”. Ei yritä olla pastryä eikä black ipaa, vaan ihan rehti sekä maltainen että katkeroinen tykittely. Moitteeton toteutus takaa täyden nautittavuuden - ja minä todella nautin.

Kiitos oluesta tekijöille!

Kotiolutta: Catvalley De Dieu Tripelin kaikki kolme versiota

Kirkkonummen kovin kotipanija Timo Oja aka Catvalley Brewing lähetti maistoon kolme eri tripel versiota. Löytyy perusversio, tynnyrikypsytetty ja bretta. Arvioin näistä perusversion someen jo aiemmin tänne niputan sen lisäksi nyt loput kaksi. Nämä on niin hienoja oluita kaikki, että ansaitsevat ilman muuta jäädä ikuisiksi ajoiksi talteen tänne internetsiin. 

Paume De Dieu Belgian tripel | 9,6%  

Lasiin kaatuu vaalean kultaista kirkasta olutta, jonka vaahto on kooltaan keskiverto ja kestävyydeltään hyvä. Tuoksussa on kuivahedelmiä ja mausteisia käymisestereitä. Hunajaisuuttakin. Hillityn tyylikäs, ei suoraan nenille hyppäävä tuoksu. Hienostunut lienee oikea termi. Vahvuus myös täysin piilossa ja raikkaus hyvä. Suutuntuma on lähestulkoon täydellinen. Aidon belgin tuntua kepeydessään ja kuohkeassa hiilihappoisuudessaan - näin se pitää tehdäkin! Ei tuhtia runkoa, vaan tarpeeksi sokeria tai muuta kuivuuteen vaikuttavaa kuten tripelissä tai belgioluessa ylipäätään pitääkin. Hieno kuiva jälkimaku. Maussa on Duvelin tuntua. Sellaista kepeää, hieman mausteista ja hillityn hedelmäistä. Samalla vahvuus täysin piilossa ja juotavuus naurettavan helppo melkein kymppipinnaiselle oluelle. Vahvuutta kyllä on, sen nimittäin pullollisen edetessä kyllä tuntee vaikkei se makuun nousekaan. Nyt on kyllä hieno olut - hienostunut pätee edelleen. Ei minkäänlaisia häiritseviä piirteitä, joskaan ei välttämättä myöskään niin runsaita makuja kuin aivan parhaissa tripeleissä. Siksi Duvel onkin hyvä vertailukohta, vaikka ei tämä missään nimessä aivan niin suoraviivainenkaan ole. Jälkimaku on miellyttävän hunajainen ja jokseenkin pehmeä, vaikka suutuntuma semikuivaksi vetääkin. Onpa kyllä erinomainen. Olen tästä tyylistä ”pari” verrokkia nauttinut ja kyllä tämä sinne parhaimpaan neljännekseen nousee. Nyt nousi valtava mielenkiinto maistaa niitä brettaa ja tynnyrikypsytettyäkin, mutta pidetään järki päässä ja kattellaan niitä sitten toisella ja kolmannella kerralla erikseen. Epäonnistuuko tämä mies enää koskaan?

 

La Grâce De Dieu

BA Belgian Tripel | 9,6% 

 

Nyt erittäin mielenkiintoisen tynnyrikypsytetyn tripelin maistoon. Perusversio Paume De Dieun totesin vaaleaksi, aidon belgioluen tuntuiseksi ja hienostuneen hedelmäisen makuiseksi. Tässä sama pohja, mutta olisiko samassa Kyrön turvesavuviskitynnyrissä ollut kuin tekijän Silta Imperial Stout. Tuoksussa on samat hedelmäiset tripelin aromit, mutta nyt hieman funkymmin ja viskimäisellä särmällä. En epäile että tynnyristä brettaa tulisi, vaan tynnyrin puumainen aromi yhdistynee päässäni niin ikään tynnyrissä kypsytettäviin lambiceihin. Tässä on hennosti samanlaista ”tynnyrin tuoksua”. Aika metka viskimäinen särmä tripelissä. Sen ei kuuluisi sopia joukkoon, mutta hienosti se mielestäni toimii. Maussa huomaan selkeää savuisuuttakin ja kun perusversiossa vahvuus oli hyvin piilossa niin tässä se tuntuu tulevan läpi, mutta todellisuudessa kyse on viskimäisestä mausta - siitä tulee pieni terävyys loppuun. Minkäänlaista funkyä villihiivaisuutta tässä ei ole, eli siinä oli kyse tuosta puukypsytyksen tuomasta mielleyhtymästä, kuten pohdiskelinkin. Ei erinomaisen hyvä tripel viskitynnyrikypsytyksellä välttämättä parane, mutta ei liioin tunnu huononevankaan - tässä on jotain selittämätöntä viehätysvoimaa. Hieman erikoisempia makuyhdistelmiä kokeneemmankin maistelijan suuhun. Loppumaussa esim. jännästi hentoa hunajaisuutta, kepeää mausteisuutta ja sitten viskimäinen puraisu perään. Kaupallisessa mielessä tämä olisi varmaan sellaisia olutfestareille tehtäviä erikoisuuksia eli enemmän kuriositeettikamaa kuin ns. menekkiolutta (jos tripel sellaista nyt muutenkaan olisi), mutta varmasti saisi hyviä arvosanoja. Perusversiota selvästi voimakasmakuisempi ja tynnyri ottaa lopulta aika isoakin roolia - eikä ihme kun perusolut on vaaleampi ja mauiltaan kepeämpi kuin perinteisesti tynnyreissä viihtyvät oluet. Musasuositus tälle oluelle on klassikko vuodelta 86. Metallica - The Thing That Should Not Be. Jytisee, sekä olut että biisi!

Paume De Dieu Bretta

Brett Tripel | 9,6%

 

Nyt sitten tyynessä kauniissa kevätillassa maistoon vielä brettaversio tästä jo aiemmin erinomaiseksi todetusta kirkkonummelaispanijan kotitripelistä.

 

Tässä on tuoksussa hentoa tallimaista brettaisuutta - vain aavistus nahkasatulaa, ei kuitenkaan hikeä saati ureaa. Sellaisiinkin aromeihin nämä joskus yltävät, mutta ei kyllä harmita että nämä terävimmät tuoksut jäävät tällä kertaa väliin. Muutenhan tuoksu on kuivahedelmäinen, hennon mausteinen ja aavistuksen hunajainen. Bretta tuo tiettyä raikasta omenaisuutta vielä hedelmäisiä puolia korostamaan ja samalla toki myös sitä tallimaisuutta tuoksun syvyydeksi. Olisiko jopa paras tuoksu näistä kolmesta versiosta? Toisaalta turha verrata kolmea hienoa tuoksua keskenään - kaikki hienoja! Suutuntuma on tässä yllättäen kaikkein täyteläisin - ei se maltaista täyteläisyyttä tai makeutta ole vaan sellaista tiettyä nahkeutta, joka jää kielen perukoille ja kitalakeen. Hieman samalla tavalla kuin kuivahumalien öljyisyys, mutta kuitenkin aivan eri tavalla. Maku on myös muita versioita syvempi, mutta kenties ei aivan niin raikas. Hedelmäisyyttä sitten taas on näistä kolmesta eniten, ihanasti suorastaan. Ja kyllä loppuveto kuivahkoksi vetää, vaikka hieman nahkeutta suuhun jääkin. Todella hyvää on. On se ihmeellistä miten tässäkään ei vahvuus maistu yhtään - olut on peräti raikkaan hedelmäistä, belgialaiseen tapaan. En varmaan ikinä lopeta hämmästelemästä tätä belgihiivan luomaa taikuutta. Jälkimaussa vielä nousee päärynäiset kuivahedelmät esiin. Taustavire on hunajainen - se on ehkä ainut merkki, jonka mausta selvästi tietää vahvan oluen merkiksi ja senkin kokemuksen perusteella. Ehkä demarit ja Räsänen ovat sittenkin oikealla asialla seisoessaan yhtenä rintamana vahvuutensa täydellisesti kätkeviä brettatripeleitä vastaan? En tiedä, enkä tämän enempää alkoholipolitiikkaan tai politiikkaan muutenkaan täällä tai muuallakaan halua puuttua, mutta sen sanon että perkele kun on hyvää tripeliä! 

 

Arvioidut oluet saatu tekijältä.

Maistelussa Tampere Brewing Single Hop Series - Citra, Amarillo, Mosaic ja Galaxy

Pienpanija Mika Pirinen Tampere Brewingiltä kävi ihan henkilökohtaisesti täällä tontillamme tuomassa mielenkiintoisia oluita maistoon. Tämä ei sinäänsä kauhean erikoista ole, roudasihan mies jo kotipanimoaikoinaan tuotoksiaan maistettavakseni. Kiitän edelleen. Nyt maisteluun todella mielenkiintoinen Single Hop Series. Samalla reseptipohjalla, samoilla humalamäärillä ja samoilla humalointiajoilla tehty sarja, jossa vain humalalajike vaihtuu. Johtavana ajatuksena on siis se, että sarjan oluita voisi vertailla keskenään ja oppia samalla miten eri humalalajikkeet vaikuttavat oluen tuoksuun ja makuun. Oluita on neljä, jotka maistelen pareittain kaksi kerrallaan makuja vertaillen.  

Ensimmäiseen kaksikkoon Citra ja Amarillo. Pohjaoluen väri on hyvin ja vaalea vaahto samoin vitivalkea sekä runsaasta humaloinnista osaltaan kertovasti tiheäsyisen pitsinenkin. Citra voimakkaamman alfahappoisena humalana on ulkonäöltään aavistuksen utuinen, Amarillo kirkkaampi. Molempien tuoksu on raikas. Vaalea simppeli mallaspohja on kirjaimellisesti tehty humalien vertailua varten - se pysyy nyt vaan taustalla ja runsaasti annostellut humalat ovat intensiivisesti esillä, tehden vertailusta helppoa. Citra on näistä kahdesta selvästi sitrusmaisempi - se ei yllätä, mutta se yllättää miten erilainen Amarillo lopulta on.

 

Citra on äärimmäisen raikkaan sitruksinen, hieman teräväkin. Amarillo taas paljon kukkaisempi ja pehmeämpi, kuitenkin myös sitrushedelmäinen. Amarillossa on vähän karkkimaisuuttakin. Onpa tosiaan huomattava ero. Maultaan Amarillo on niin ikään pehmeämpi, tosi miellyttävän hedelmäinen ja maltillisemman katkera. Citra hyökkää tiukalla greippiseksi lopussa taittuvalla sitruksisuudella ja on selvästi myös katkerampi. Ai miten upeaa. Molemmat tosi hyviä ja täytyy vielä kerran erikseen kehua tätä miten tämä mallaspohja ja kaikki muu humalien ympärillä on suunniteltu ja myös onnistuneesti toteutettu niin, että humalien vertailu onnistuu helposti - ja kuitenkin myös niin, että oluet ovat juotavuudeltaan tosi hyviä. Ei pelkästään humalien vertailuun vaan ihan juotavaksikin tehtyjä. 

 

Ensimmäisen kaksikon oluista eli Citra huutaa lujaa että laita mut IPAan ja reilusti sittenkin. Amarillo taasen mielestäni nätisti pyytää pääsyä kepeämpään keksimäiseen Golden Aleen tai vastaavaan. Ai että, tulee muuten paljon ideoita kotipanimon resepteihin kun näitä maistelee. Ehtispä vaan paneen!

 

Toiseen settiin sitten Mosaic ja Galaxy. Näistä Mosaic on aromipuolelta hyvinkin tuttu ja Galaxy taas mielestäni enemmän katkerohumalana tunnettu ja itselleni aromeiltaan vieraampi. Mosaic onkin tuoksultaan tutun mustaherukkainen ja trooppisen hedelmäinen, asettuen enimmäkseen jonnekin passionhedelmän suuntaan. Galaxy on huumaavan raikas, hieman jopa minttumaisen yrttinen aromeiltaan. Trooppista hedelmäisyyttä on myös, mutta tiukemman sitruksisesti kuin Mosaicissa. Mosaicissa on hieman jotain marjaista syvyyttä enemmän, kun taas Galaxy on suoraviivaisempaa tykittelyä. Molemmat ovat hyviä ja taas keskenään yllättävänkin erilaisia. 

 

Mosaic on niin tuttu, että Galaxy tuntuu nyt maistuvan paremmin, mutta samalla se lienee enemmän uutuuden viehätystä kuin varsinaista mieltymystä. Mosaic toimii erinomaisesti lagerissa ja vaikka single hoppina, kuten tämäkin olut todistaa, kun taas Galaxyn voisin heittää johonkin hazyyn mehukaljaan muiden humalien joukkoon tuomaan raikkautta ja lisäsärmää. Näistä neljästä nyt jos miettii mikä oli eniten omaan makuuni, niin hyvin vaikea on yhtä suosikkia sanoa. Amarillo ehkä viehätti eniten, mutta samalla se oli näistä miedoimman makuinen humala. Citra ja Galaxy ovat raikkauspommeja ja Mosaicissa taasen on reilummin syvyyttä. Kukin pelaa omilla vahvuuksillaan.

 

Nyt oli kyllä todella mielenkiintoinen setti maistelussa. Vaikka sitä monesti luulee että lajike kuin lajike jostain jenkeistä niin kyllä ne aika samanlaisia sitten lopulta on, mutta näin kun rinnakkain maistelee niin eroja löytyykin valtavasti. Oikeastaan kaikki ovat keskenään aivan erilaisia. Opettavainen ja maukas sessio. Näitä oluita voi löytää Pirkanmaan Prismoista sopuhintaan alle 3€ per tölkki. Suosittelen testaamaan kerralla koko sarjan. 

 

Maistellut oluet saatu panimolta. 

Olutarvio: Olarin Panimo DBA Big Momma Barley Wine

Joulupukki tempaisi ja toi espoolaispanimon DBA eli Double Barrel-Aged oluen lahjaksi. Palkittu Big Momma barley wine on tässä DBA, eli Double Barrel-Aged, versiossa laskettu Port- ja Oloroso-tynnyrien hellän kypsytyksen huomaan. Vahvuutta 10,4% ja makua... no, melko varmasti löytyy, eli eiköhän maistella.

 

DBA Big Momma

10,4% | Vesi, ohramallas, kaura, humala, hiiva

 

 

 

Oluen väri on kauniin tumman punaruskea, mahonkinen suorastaan. Vaahto on näin vahvalle oluelle yllättävänkin eläväinen, joskin nopeasti ohueksi kerrokseksi asettuen. Jykevän maltaisessa tuoksussa on marmeladimaisuutta, hilloa, karamellia ja hienoa tammitynnyrimäistä sekä kuivahedelmäistä sherryn tuoksua. Hillitty, suorastaan charmantti tuoksu näin vahvalle oluelle - ei hyökkää vaan pikemminkin laskeutuu aistimiin. Suussa olut on täyteläinen ja aluksi hieman turhankin hiilihappoinen - lasin pyörittely ja oluen lämpeneminen auttaa tähän. Lopulta olut pehmeneekin miellyttävän nautittavaksi. 

 

Maku on rusinaisen maltainen, kuivahedelmäinen, tamminen ja hieman karamellimainen. Sherrymäisyyttä niin maussa kuin lämmittävyydessäkin - vaikka toki sherry on vielä kertaluokkaa vahvempaa. Pieni sellainen tynnyröinnin oksidaation häivähdys  vaivaa. Ultimaattinen ohraviinin pehmeys ja täyteläisyys jää puuttumaan. Olisiko tämä(kin) olut lopulta ollut parempi ilman tynnyröintiä - olkoonkin sitten täyteläisempi ja makeampi? Upea tuoksu, se on tämän oluen paras anti ainakin tänään. Olut kyllä paranee ja pehmenee jatkuvasti mitä pidempään se lasissa lämpenee ja viipyilee. Vain hieman viilennetystä aloitin ja siinäkin hiilihapot olivat vielä hieman koholla, mutta nyt noin kolmea varttia myöhemmin aistimus on miellyttävämpi - olut tuntuu lopultakin asettuneen. 

 

Kyllä tätä ilokseen nauttii, mutta edelleen olen sitä mieltä että turhat tynnyröinnit on oluista syytä jättää pois ja tarjolle sitten vaan sitä ihan muuten vaan kypsynyttä ja asettunutta vahvaa kamaa. 

Arvioitu olut saatu joulupukilta.

Kotiolutta: Panimo Duuni Iso Keitto Imperial Stout 2021

Reittausblogista jo erittäinkin tutun jyväskyläläisen kotipanokaksikon sadas keitto, Iso Keitto, maistoon nyt. Sadannen kotioluterän kunniaksi kaksikko päätti painaa vähän spessumpaa tavaraa pönttöön. Tekijöiden vaatimattomat kommentit alla:

"Imp stout, mutta vähän vahvempana sotkuna. Tää on meidän satsi nro 100, joten laitettiin sinne sitten Honduras Espressoa, Vaniljatanko, Kaakaonibsejä ja Sherry Oloroso -tynnyrilastuja. OG oli hankala saada, kun loppu mittarista asteikko kesken, mutta noin summittaisena arviona toi on vahvuudeltaan jotain 14% luokkaa. Kuulema "vaikea juotava", erään kisan tuomarin mukaan."

 

Iso Keitto

14% 

 

 

Mukana siis perinteisiä imperial stoutin mausteita - kahvia, vaniljaa, nibsejä ja lastuja, mutta bourbonin sijaan sherryä. Voi olla hyväkin veto. Olut pullotettu jo joulukuussa 2021, eli ikää on yli kaksi vuotta. Kaverit lähettivät taas kaksi pulloa, joista toinen on kellarissa odottelemassa sitä määrittelemätöntä oikeaa hetkeä - sitä erityistä hetkeä. No, otetaas sitten jo testiin tämä "vähän vahvempi sotku". 

Lasiin kaatuu sysimusta olut, jonka ylle rakentuu vain hentoinen vaahtokerros - tyypillistä näin vahvoille oluille. Voimakkaassa tuoksussa etunenään nousevat kahvimaiset sekä suolaisen lakritsaiset aromit, joita sitten vaniljaiset ja paahteisen maltaan aromit seuraavat. Vahvuus tuntuu läheltä nuuhkiessa nenäkarvoissa, mutta sopivan turvaetäisyyden päästä tuoksuu herkulliselta. Erittäinkin herkulliselta. Upea kahvimaisuus herkullisesti ja voimakkaasti pinnalla. Lastutusta ei ole ainakaan liikaa eli sherrymäisyys ei lyö silmille, mutta kyllä se siellä taustoilla kutkuttelee. Suutuntuma on sangen täyteläinen, mutta ei yhtään liian makea - vahvuus ja katkero kuivattavat kivasti. Tiukkuus ei tule liikaa läpi ja vähän saakin tulla noin 14% vahvuudessa. 

 

Maku on hyvä, taas todella kahvimainen, lakritsainen ja katkeroltaan miellyttävän runsas. Runko kuitenkin kantaa. Ei liikaa suklaisuutta vaan enemmän tätä tiukemman paahteista menoa ja vaniljaisuus tuo sopivaa lempeyttä muuten rajuun meininkiin. Lastukypsytyksestä tulee mukaan hieman sherrymäisiä piirteitä - tammimaisuutta ja vähäisesti kuivahedelmiä. Lämmittää rinnassa kivasti nielaisun jälkeen ja vaikutus kumuloituu lasin edelleen tyhjentyessä. On todella hyvää. Runkoa on riittävästi, mutta ei mitään överimakeutta vaan päinvastoin sopivasti tiukkuutta sekä paahteisuudesta että vahvuudesta. Miksei humaloinnistakin. Parasta on kuitenkin tämä oluen melko voimakas espressomainen kahvimaisuus, jonka lomaan vaniljaisuuskin osuvasti asettuu. Sopii todella hyvin tähän kokonaisuuteen. Todella hyvä hitaasti nautiskeltava herkku, jonka vahvuudenkin kyllä noteraa pullon edetessä. Jytisee ja jytkyy. 

 

Tuntuu kyllä hyvin asettuneelta näin reilun kahden vuoden pullossaolon jälkeen. Toinen pullo on kellarissa ja otan sen sieltä sitten kun aika on - sitä ei vielä tiedä onko se kahden vai kymmenen vuoden päästä. Iso Keitto kuitenkin jälleen kerran erinomaisen onnistunut olut - miten he sen tekevät, sitä en tiedä, mutta aina tuntuu toimivan.

Arvioitu olut saatu tekijöiltä.

Irkkustoutit maistossa: Guinness / O'Hara's / Brewdog

Nyt sitten maistoon kolme irkkustouttia. Tyylin tunnetuin ja peräti tyylin määrittelevä olut on tietysti Guinness. Oluen musta väri tulee paahdetusta ohrasta ja loppuveto on tyypillisesti kuiva ja miksei katkerakin. Tyylin tölkkiversioissa on mukana typpipatruuna joka laukeaa kun tölkin avaa - tämä syö enimmät hiilihapot ja tekee olueen sen tunnetun pehmeän hanaolutta mimikoivan suutuntuman. Kaikkien maistoon tulevien oluiden tölkeistä kyseinen typpipatruuna löytyy. Guinnessin, O'hara'sin ja Brewdogin lisäksi markkinoilla on ollut myös Murphy's, mutta sitä en nyt tähän kattaukseen löytänyt vaikka kiersin kolme kauppaa läpi kattaen sekä S- että K- ryhmän tarjonnan. Mennään nyt siis näillä kolmella. Ensimmäisenä maistoon benchmark eli Guinness.

Guinness Draught Stout

4,2% | Sisältää ohramallasta

 

Typpipatruuna sihahtaa tölkin avauksen yhteydessä ja pystysuoraan lasiin kaadetaan suoraan tölkistä mustaa kultaa, jonka vaahto hitaasti sitten rakentuu oluen pinnalle erittäin kestäväksi. Tuoksussa on kermaisuutta, paahteisuutta ja hentoa suklaisuutta. Tuttu Guinnessin tuoksu - kotiinpaluu. Suutuntuma on kevyt, jopa hieman vetinen, mutta sitten typpipatruunan myötä miellyttävästi suuntäyttävän kuohkea. Erinomainen juotavuus, kuten olettaa sopikin. Maku on pehmeän paahteinen, ei lopulta kovinkaan voimakas. Jopa lagermaisen neutraali maltaisuus. Hieman lakritsaisuutta ja miellyttävästi kuivuva hennon katkera loppupuraisu. Tuttu ja turvallinen benchmark tähän tyyliin. Ei lopulta kovin voimakasmakuinen, mutta erittäin juotava. Näitähän vetäisi koko illan. 

O'hara's Irish Stout

4,3% | Vesi, ohramallas, vehnä, humala, hiiva 

Täysin samanlainen kaato kuin Guinnessilla. Tölkissä on tähän hieno ohjekin: Chill - Pull - Pour - Pause - Enjoy. Eli kaato pystysuoraan lasiin reippaasti aina tölkin loppuun asti, se ei typpipatruunasta johtuen vaahtoa yli eli anna mennä vaan. Odota että olut asettuu ja sitten nautitaan. Tämä ei ole sysimusta vaan enemmän tumman rusehtava. Tuoksu on Guinnessin kaltainen hyvin pitkälti, mutta mielestäni voimakkaamman paahteinen. Kyllä, paahteisuus on selvästi voimakkaampaa ja tuoksussa on kahvimaisiakin piirteitä. Samoja piirteitä kuin G:ssä, mutta voimakkaammin. Maku poikkeaa Guinnessista selvästi - paahteisuus tykittelee kovempaa ja maku on täten huomattavasti runsaampi. Katkero ja sen kautta myös loppuvedon kuivuus on niin ikään voimakkaampi. Tavallaan samaa, mutta paljon enemmän. Itse tykkään tästä katkerammasta loppuvedosta ja kunnolla paahteisesta mausta. Vetisyys puuttuu myös kokonaan. Tämä on todella hyvää - omaan makuuni parempi kuin Guinness.

Brewdog Black Heart

4,1% | Vesi, ohramallas, hiiva, humala, typpi

 

Viimeisenä skotlantilainen haastaja, jota on markkinoitu voimakkaasti Guinnessia haastaen. Brewdogin baareista on mm. tyhjän Guinness-logollisen lasin tuomalla saanut ilmaisen Black Heartin ja somessakin näkyvyys on ollut voimakasta - ja sanon suoraan, itsekin ostin nämä kolme olutta tämän Brewdogin markkinoinnin takia, mutta nouseeko heidän oluensa kaiken hypen tasolle? 

 

Typpipatruuna mossahtaa tölkkiä avatessa. Taas suora kaato lasiin ja tässä olut asettuu selvästi nopeammin kuin Guinness tai O'hara's - ehkei niin voimakas typpipatruuna siis. Katsotaan miten se vaikuttaa suutuntumaan. Oluen tuoksu on taas hyvin tyylimukainen. Paahteisuus on voimakkaampi kuin G:ssa, mutta tuoksu on samalla tavalla melko neutraali. O'hara's on tuoksun tapauksessa toistaiseksi tarjonnut eniten aromeja. Mainio tuoksu kuitenkin tässäkin. Suutuntumako kaiken ratkaisee? Tämä on näistä kaikista alkoholipitoisuudeltaan kevyin, mutta kuitenkin suutuntumaltaan mielestäni täyteläisin. Makua on myös runsaasti - se on hieman pehmeämpää kuin O'hara'sin tiukahko paahteisuus, mutta siinä on samanlaisia hieman kahvimaisia piirteitä ja katkerohumalaakin miellyttävästi. Tämä on muita maltaisempi ja täyteläisempi. Ei kuitenkaan niin tiukka ja kuiva kuin O'hara's. Kuitenkin Guinnessia parempi, etenkin runsasmakuisempi. Guinness oli lopulta näistä se vetisin ja pliisuin. Lopulta kysymys paremmuudesta kuuluukin - otatko tiukemman paahteisen O'hara's:n vai täyteläisemmän maltaisen Black Heartin? Itse valitsen O'hara's:n ainakin kahden tai kolmen ekan tuopin ajaksi.

Hieno maistelu, kolme hyvää olutta kuitenkin. Guinness myös omillaan hyvä olut, mutta ei ikävä kyllä nykyisellään kestä vertailua haastajiinsa. Liian vesitetty, mutta toisaalta kenties kuitenkin kansan syviin riveihin parhaiten uppoava maku - vai onko se vaan nimi joka myy? En tiedä. Jos ja kun hinta-laatusuhteeseen mennään niin Guinness häviää siinäkin. Guinness oli Raumalla yli neljä euroa, O'hara's ja Brewdog kolmen ja puolen euron tuntumassa. Logo siis maksaa, koska volyymi Guinnessilla on varmasti näistä kolmesta kaikkein suurin.

Arvioidut oluet ostettu Rauman Pick 'n Paysta.

 

#kotiolutkalenteri2023 Luukku B7: ISO Panimo Strong Ale #1

Nyt on aika ottaa maistoon kotiolutkalenteri B:n luukusta seitsemän ISO Panimon jyhkeä Strong Ale #1. Säästelin tätä sellaiseen oikeanlaiseen seesteään hetkeen, vahvuutta kun on noin 17% ja se hetki on nyt. 

Matti Isosompin ISO Panimon nimi ei ymmärtääkseni ole tribuutti kansainvälisille ISO standardeille vaan kuvastaa pikemminkin panimon tekemien oluiden kokoa, vahvuutta ja jykevyyttä. Strong Ale #1 sekään ei ole ihan mikään perinteisin kotiolut. Pohjana on brittityylinen barley wine, joka on vuoden verran kypsynyt Jack Daniels tammilastujen kanssa. Hiilihapottamisen yhteydessä tämän barley winen joukkoon on blendattu vuoden "tynnyröityä" imperial stoutia ja kaksi vuotta kypsynyttä imperial stoutia. Kolmen eri oluterän sekoitus siis - tästä myös nimi Strong Ale #1, koska vastaavalle sekoitukselle ei oikein muuta sopivaa tyylikategoriaa löydy. Lopputuotteessa on ohraa, vehnää, kauraa, sokereita, humalaa ja hiivoja. 

Strong Ale #1

~17% | IBU ~45

 

Lasiin kaatuu tummaa, valoa vasten syvää mahonginruskeaa olutta. Vaahto on niukka, kuten näissä vahvuuksissa sopii olettaakin. Jykevää tavaraa, sen näkee jo kaadosta. Tuoksussa on melassia, rusinaa ja luumua sekä sokeroituja kuivahedelmiä. Imperial Stoutin paahteisemmat piirteet ovat siellä jossain taustoilla ja barley winen piirteet enemmän pinnalla - oikeastaan tämä tuoksuu eniten portviiniltä! Upea voimakas tuoksu, joka paljastaa vahvuutensa vasta aivan läheltä tuoksuteltuna. 

 

 

 

Suussa olut on varsin täyteläinen, hieman suuta tahmaavan ja huulet yhteen liimavan makea, mutta lopulta vahvuuden myötä kauniisti tasapainottuva. Hiilihappoja maltillisesti. Maussa on jälleen hieno portviinimäinen, kuivahedelmäinen ja rusinainen meininki. Todellinen siemailuolut, jonka kanssa ei pidä hätäillä. Vahvuus on maussa piilossa, mutta kyllä sen hymyn levenemisestä huomaa. Stoutin lakritsaisuutta ja suklaisuutta nousee hienovaraisesti loppuvedon porteilla ja se yllättävän hienosti sekoittuu ja sopii voimakasmakuiseen kokonaisuuteen. Jälkimaussa paahteisuus on voimakkaimmillaan, joskaan ei silti voimakkaana eikä dominanttina. Uusia ulottuvuuksia avautuu oluen lämmetessä. Tiettyä ruisleipäisyyttäkin nousee mukaan, samoin tynnyröinnin tai pikemminkin lastukypsytyksen piirteet voimistuvat. Minun mielessäni ne aina assosioituvat enemmän sinne stoutin puolelle, joten tuntuu että stoutin piirteetkin voimistuvat. Onpa elämyksellinen olut, lasillisesta riittää nautiskeltavaa pitkäksi ajaksi. 

Kiitos tekijälle oluesta.

Kotiolutta: Panimo Duuni Neuvos

Jyväskylän tasapainoiselta kotipanokaksikolta maistoon englantilaistyylinen barley wine nimeltä Neuvos. Pullotettu 10.8.23 eli olueksi sinänsä jo kypsynyttä, mutta ehkä tyyliin ja vahvuuteen nähden vielä nuorta. Tekijät lähettivät tuttuun tapaan kaksi pulloa, joista toisen laitan kellariin vuodeksi tai viideksi ja maistelen sitten joskus taas uudelleen.

Neuvos

9,9%

Tekijän kommentit:

"Brittityyppinen barleywine. Ei mitään sen erikoisempaa, paitsi humalana Pacifica. Hiiva Mangrove Jack's Empire Ale M15"

Pacifica on vähän harvinaisempi humalalajike ja kuten nimikin antaa jo osviittaa niin Uudesta-Seelannistahan se tulee. M15 hiiva sopii kuvauksensa perusteella hyvin täyteläisille oluille ja sen attenuaatio (käymistehokkuus) onkin vain 70-75%.

 

 

Olut kaatuu lasiin läpinäkyvän punaruskeana ja vaahdoltaan niukkana. Pullon suhauskin oli vaimea, mutta harvemmin tällainen olut massiivisia hiilihappoja kaipaakaan. Hiilihappoa kuitenkin on, sillä lopulta ohut vaahtokerros rakentuu oluen pintaan. Tuoksussa on oikein rusinakakkuista ja karamellimaista maltaisuutta sekä taatelimaista kuivahedelmää. Hiiva päästää kauniisti maltaan läpi ja vaikuttaa käymisestereiltään aika neutraalilta, vaikka kyllä hennon marjaista brittifiilistäkin löytyy. Olettaisin sen hiivan tuottamaksi. Pacifica sen sijaan ei ainakaan aromipuolelle lyö mitään erityistä humalaisuutta kehiin ja hyvä niin - ohraviini olkoon ohran juhlaa. Mahtava tuoksu! 

 

Maun arvasi hyväksi jo tuoksusta ja hyvähän se onkin, ellei peräti erinomainen. Täyteläinen miellyttävän paksu maltaisuus, mutta ei liikaa makeutta. Karamellia, marjaisuutta, hento paahteinenkin vivahde ja sherrymäistä kuivahedelmää. Rusinaisuuttakin. Katkero ja vahvuus kuivattavat loppuvedon pitkäksi, jopa hienostuneeksi jälkimauksi, jossa edelleen hieman makeutta. Mahtavan maltainen runko kertakaikkiaan. Erittäin jämerä, mutta kuitenkin hyvin balanssissa. Alkoholi jää tietysti rungon alle täysin peittoon ja vain mukavasti lämmittää rintamamiestaloa asuttavaa näillä kovilla pakkasilla. Tässähän voi kohta ottaa jo toiset villasukat jalasta pois! 

 

 

Ei tunnu mitenkään liian nuorelta eli raa'alta, mutta näkisin että omaa myös erinomaista kypsytyspotentiaalia, eikä tämän kanssa mielestäni kannata hätäillä. Runko riittää hyvin pidempäänkin kellarointiin ja olut saattaa kääntyä vielä enemmän jälkiruokaviinimäiseen suuntaan. Niin ja ne hiilihapot, niitä on suutuntumassa aivan riittävästi, hieman poreilee kielen päällä ja samalla avaa makua hienosti. Erinomaisen hieno ja elegantti olut. Brittiläistä charmia!

Kiitos tekijöille oluesta.