Pienpanija Mika Pirinen Tampere Brewingiltä kävi ihan henkilökohtaisesti täällä tontillamme tuomassa mielenkiintoisia oluita maistoon. Tämä ei sinäänsä kauhean erikoista ole, roudasihan mies jo kotipanimoaikoinaan tuotoksiaan maistettavakseni. Kiitän edelleen. Nyt maisteluun todella mielenkiintoinen Single Hop Series. Samalla reseptipohjalla, samoilla humalamäärillä ja samoilla humalointiajoilla tehty sarja, jossa vain humalalajike vaihtuu. Johtavana ajatuksena on siis se, että sarjan oluita voisi vertailla keskenään ja oppia samalla miten eri humalalajikkeet vaikuttavat oluen tuoksuun ja makuun. Oluita on neljä, jotka maistelen pareittain kaksi kerrallaan makuja vertaillen.
Ensimmäiseen kaksikkoon Citra ja Amarillo. Pohjaoluen väri on hyvin ja vaalea vaahto samoin vitivalkea sekä runsaasta humaloinnista osaltaan kertovasti tiheäsyisen pitsinenkin. Citra voimakkaamman alfahappoisena humalana on ulkonäöltään aavistuksen utuinen, Amarillo kirkkaampi. Molempien tuoksu on raikas. Vaalea simppeli mallaspohja on kirjaimellisesti tehty humalien vertailua varten - se pysyy nyt vaan taustalla ja runsaasti annostellut humalat ovat intensiivisesti esillä, tehden vertailusta helppoa.
Citra on näistä kahdesta selvästi sitrusmaisempi - se ei yllätä, mutta se yllättää miten erilainen Amarillo lopulta on.
Citra on äärimmäisen raikkaan sitruksinen, hieman teräväkin. Amarillo taas paljon kukkaisempi ja pehmeämpi, kuitenkin myös sitrushedelmäinen. Amarillossa on vähän karkkimaisuuttakin. Onpa tosiaan huomattava ero. Maultaan Amarillo on niin ikään pehmeämpi, tosi miellyttävän hedelmäinen ja maltillisemman katkera. Citra hyökkää tiukalla greippiseksi lopussa taittuvalla sitruksisuudella ja on selvästi myös katkerampi. Ai miten upeaa. Molemmat tosi hyviä ja täytyy vielä kerran erikseen kehua tätä miten tämä mallaspohja ja kaikki muu humalien ympärillä on suunniteltu ja myös onnistuneesti toteutettu niin, että humalien vertailu onnistuu helposti - ja kuitenkin myös niin, että oluet ovat juotavuudeltaan tosi hyviä. Ei pelkästään humalien vertailuun vaan ihan juotavaksikin tehtyjä.
Ensimmäisen kaksikon oluista eli Citra huutaa lujaa että laita mut IPAan ja reilusti sittenkin. Amarillo taasen mielestäni nätisti pyytää pääsyä kepeämpään keksimäiseen Golden Aleen tai vastaavaan. Ai että, tulee muuten paljon ideoita kotipanimon resepteihin kun näitä maistelee. Ehtispä vaan paneen!
Toiseen settiin sitten Mosaic ja Galaxy. Näistä Mosaic on aromipuolelta hyvinkin tuttu ja Galaxy taas mielestäni enemmän katkerohumalana tunnettu ja itselleni aromeiltaan vieraampi. Mosaic onkin tuoksultaan tutun mustaherukkainen ja trooppisen hedelmäinen, asettuen enimmäkseen jonnekin passionhedelmän suuntaan. Galaxy on huumaavan raikas, hieman jopa minttumaisen yrttinen aromeiltaan. Trooppista hedelmäisyyttä on myös, mutta tiukemman sitruksisesti kuin Mosaicissa. Mosaicissa on hieman jotain marjaista syvyyttä enemmän, kun taas Galaxy on suoraviivaisempaa tykittelyä. Molemmat ovat hyviä ja taas keskenään yllättävänkin erilaisia.
Mosaic on niin tuttu, että Galaxy tuntuu nyt maistuvan paremmin, mutta samalla se lienee enemmän uutuuden viehätystä kuin varsinaista mieltymystä.
Mosaic toimii erinomaisesti lagerissa ja vaikka single hoppina, kuten tämäkin olut todistaa, kun taas Galaxyn voisin heittää johonkin hazyyn mehukaljaan muiden humalien joukkoon tuomaan raikkautta ja lisäsärmää.
Näistä neljästä nyt jos miettii mikä oli eniten omaan makuuni, niin hyvin vaikea on yhtä suosikkia sanoa. Amarillo ehkä viehätti eniten, mutta samalla se oli näistä miedoimman makuinen humala. Citra ja Galaxy ovat raikkauspommeja ja Mosaicissa taasen on reilummin syvyyttä. Kukin pelaa omilla vahvuuksillaan.
Nyt oli kyllä todella mielenkiintoinen setti maistelussa. Vaikka sitä monesti luulee että lajike kuin lajike jostain jenkeistä niin kyllä ne aika samanlaisia sitten lopulta on, mutta näin kun rinnakkain maistelee niin eroja löytyykin valtavasti. Oikeastaan kaikki ovat keskenään aivan erilaisia. Opettavainen ja maukas sessio. Näitä oluita voi löytää Pirkanmaan Prismoista sopuhintaan alle 3€ per tölkki. Suosittelen testaamaan kerralla koko sarjan.
Maistellut oluet saatu panimolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.