Kirkkonummen kovin kotipanija Timo Oja aka Catvalley Brewing lähetti maistoon kolme eri tripel versiota. Löytyy perusversio, tynnyrikypsytetty ja bretta. Arvioin näistä perusversion someen jo aiemmin tänne niputan sen lisäksi nyt loput kaksi. Nämä on niin hienoja oluita kaikki, että ansaitsevat ilman muuta jäädä ikuisiksi ajoiksi talteen tänne internetsiin.
Paume De Dieu
Belgian tripel | 9,6%
Lasiin kaatuu vaalean kultaista kirkasta olutta, jonka vaahto on kooltaan keskiverto ja kestävyydeltään hyvä. Tuoksussa on kuivahedelmiä ja mausteisia käymisestereitä. Hunajaisuuttakin. Hillityn tyylikäs, ei suoraan nenille hyppäävä tuoksu. Hienostunut lienee oikea termi. Vahvuus myös täysin piilossa ja raikkaus hyvä. Suutuntuma on lähestulkoon täydellinen. Aidon belgin tuntua kepeydessään ja kuohkeassa hiilihappoisuudessaan - näin se pitää tehdäkin! Ei tuhtia runkoa, vaan tarpeeksi sokeria tai muuta kuivuuteen vaikuttavaa kuten tripelissä tai belgioluessa ylipäätään pitääkin. Hieno kuiva jälkimaku. Maussa on Duvelin tuntua. Sellaista kepeää, hieman mausteista ja hillityn hedelmäistä. Samalla vahvuus täysin piilossa ja juotavuus naurettavan helppo melkein kymppipinnaiselle oluelle. Vahvuutta kyllä on, sen nimittäin pullollisen edetessä kyllä tuntee vaikkei se makuun nousekaan. Nyt on kyllä hieno olut - hienostunut pätee edelleen. Ei minkäänlaisia häiritseviä piirteitä, joskaan ei välttämättä myöskään niin runsaita makuja kuin aivan parhaissa tripeleissä. Siksi Duvel onkin hyvä vertailukohta, vaikka ei tämä missään nimessä aivan niin suoraviivainenkaan ole. Jälkimaku on miellyttävän hunajainen ja jokseenkin pehmeä, vaikka suutuntuma semikuivaksi vetääkin. Onpa kyllä erinomainen. Olen tästä tyylistä ”pari” verrokkia nauttinut ja kyllä tämä sinne parhaimpaan neljännekseen nousee. Nyt nousi valtava mielenkiinto maistaa niitä brettaa ja tynnyrikypsytettyäkin, mutta pidetään järki päässä ja kattellaan niitä sitten toisella ja kolmannella kerralla erikseen. Epäonnistuuko tämä mies enää koskaan?
La Grâce De Dieu
BA Belgian Tripel | 9,6%
Nyt erittäin mielenkiintoisen tynnyrikypsytetyn tripelin maistoon. Perusversio Paume De Dieun totesin vaaleaksi, aidon belgioluen tuntuiseksi ja hienostuneen hedelmäisen makuiseksi. Tässä sama pohja, mutta olisiko samassa Kyrön turvesavuviskitynnyrissä ollut kuin tekijän Silta Imperial Stout. Tuoksussa on samat hedelmäiset tripelin aromit, mutta nyt hieman funkymmin ja viskimäisellä särmällä. En epäile että tynnyristä brettaa tulisi, vaan tynnyrin puumainen aromi yhdistynee päässäni niin ikään tynnyrissä kypsytettäviin lambiceihin. Tässä on hennosti samanlaista ”tynnyrin tuoksua”. Aika metka viskimäinen särmä tripelissä. Sen ei kuuluisi sopia joukkoon, mutta hienosti se mielestäni toimii. Maussa huomaan selkeää savuisuuttakin ja kun perusversiossa vahvuus oli hyvin piilossa niin tässä se tuntuu tulevan läpi, mutta todellisuudessa kyse on viskimäisestä mausta - siitä tulee pieni terävyys loppuun. Minkäänlaista funkyä villihiivaisuutta tässä ei ole, eli siinä oli kyse tuosta puukypsytyksen tuomasta mielleyhtymästä, kuten pohdiskelinkin. Ei erinomaisen hyvä tripel viskitynnyrikypsytyksellä välttämättä parane, mutta ei liioin tunnu huononevankaan - tässä on jotain selittämätöntä viehätysvoimaa. Hieman erikoisempia makuyhdistelmiä kokeneemmankin maistelijan suuhun. Loppumaussa esim. jännästi hentoa hunajaisuutta, kepeää mausteisuutta ja sitten viskimäinen puraisu perään. Kaupallisessa mielessä tämä olisi varmaan sellaisia olutfestareille tehtäviä erikoisuuksia eli enemmän kuriositeettikamaa kuin ns. menekkiolutta (jos tripel sellaista nyt muutenkaan olisi), mutta varmasti saisi hyviä arvosanoja. Perusversiota selvästi voimakasmakuisempi ja tynnyri ottaa lopulta aika isoakin roolia - eikä ihme kun perusolut on vaaleampi ja mauiltaan kepeämpi kuin perinteisesti tynnyreissä viihtyvät oluet. Musasuositus tälle oluelle on klassikko vuodelta 86. Metallica - The Thing That Should Not Be. Jytisee, sekä olut että biisi!
Paume De Dieu Bretta
Brett Tripel | 9,6%
Nyt sitten tyynessä kauniissa kevätillassa maistoon vielä brettaversio tästä jo aiemmin erinomaiseksi todetusta kirkkonummelaispanijan kotitripelistä.
Tässä on tuoksussa hentoa tallimaista brettaisuutta - vain aavistus nahkasatulaa, ei kuitenkaan hikeä saati ureaa. Sellaisiinkin aromeihin nämä joskus yltävät, mutta ei kyllä harmita että nämä terävimmät tuoksut jäävät tällä kertaa väliin. Muutenhan tuoksu on kuivahedelmäinen, hennon mausteinen ja aavistuksen hunajainen. Bretta tuo tiettyä raikasta omenaisuutta vielä hedelmäisiä puolia korostamaan ja samalla toki myös sitä tallimaisuutta tuoksun syvyydeksi. Olisiko jopa paras tuoksu näistä kolmesta versiosta? Toisaalta turha verrata kolmea hienoa tuoksua keskenään - kaikki hienoja! Suutuntuma on tässä yllättäen kaikkein täyteläisin - ei se maltaista täyteläisyyttä tai makeutta ole vaan sellaista tiettyä nahkeutta, joka jää kielen perukoille ja kitalakeen. Hieman samalla tavalla kuin kuivahumalien öljyisyys, mutta kuitenkin aivan eri tavalla. Maku on myös muita versioita syvempi, mutta kenties ei aivan niin raikas. Hedelmäisyyttä sitten taas on näistä kolmesta eniten, ihanasti suorastaan. Ja kyllä loppuveto kuivahkoksi vetää, vaikka hieman nahkeutta suuhun jääkin. Todella hyvää on. On se ihmeellistä miten tässäkään ei vahvuus maistu yhtään - olut on peräti raikkaan hedelmäistä, belgialaiseen tapaan. En varmaan ikinä lopeta hämmästelemästä tätä belgihiivan luomaa taikuutta. Jälkimaussa vielä nousee päärynäiset kuivahedelmät esiin. Taustavire on hunajainen - se on ehkä ainut merkki, jonka mausta selvästi tietää vahvan oluen merkiksi ja senkin kokemuksen perusteella. Ehkä demarit ja Räsänen ovat sittenkin oikealla asialla seisoessaan yhtenä rintamana vahvuutensa täydellisesti kätkeviä brettatripeleitä vastaan? En tiedä, enkä tämän enempää alkoholipolitiikkaan tai politiikkaan muutenkaan täällä tai muuallakaan halua puuttua, mutta sen sanon että perkele kun on hyvää tripeliä!
Arvioidut oluet saatu tekijältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.